Historia

Ryhmä on syntynyt 1980 Lahden nuorisolautakunnan nuorisotalolla, Harjukadun nuokulla. Siitä on syntynyt ryhmän omaperäinen nimi Nuokku. Nuorisotalolla haluttiin löytää toimintamuoto, joka tarjoaisi yhteisen toimintakohteen kaikille nuorille.

Kun valtakunnallisen taidetapahtuman lajina oli ensimmäistä kertaa sirkustaide, antoi se idean sirkustoiminnan aloittamiselle.

Toiminta alkoi taikurikerhosta ja sen narutempuista. Kaikki olemme nähneet mainioita temppuja taikanarulla. Naru menee solmuun, mutta solmut irtoavat ja narunpätkät liittyvät toisiinsa. Naru käyttäytyy mitä mystisemmällä tavalla. Nuorisotalolla taikanarun solmut irtoilivat, mutta naru ei irronnut tekijöidensä kädestä vaan ilmestyi yhä useampaan ja useampaan käteen. Innostus lisääntyi. Taikurikerhon rinnalle ilmestyi tanssityttöjä, ompelukerho muuttui puvustamoksi, teatterikerho klovni- ja jongleerausryhmäksi. Taikanarusta oli taiottu kokonainen nuorisosirkus.

Sirkuksen kerhotoimintaan on osallistunut Lahdessa ja lähiympäristössä jo yli 13 000 nuorta. Kiertueiden ja koulutustapahtumien myötä on taikanaruja, innostusta ja harrastustoimintaa viritetty jo ympäri Suomea.

Itsenäinen Sirkusyhdistys perustettiin vuonna 1987. Lahden kaupunki on tukenut toimintaa taloudellisesti ja 1989 kaupunki tarjosi sirkukselle oman koulun Mukkulan matkailukeskuksen kupeesta. Siellä järjestettiin nuorille kerho- ja koulutustoimintaa ympäri vuoden. Viipale koulusta luovuttiin vuonna 1996 homeongelmien takia. Sittemmin on oltu vuokralla Niemen koululla jonka jälkeen kerhotilat sijaitsivat Vesijärvenkadulla keskustan tuntumassa. Sen jälkeen sirkus toimi Trio Hansassa ja sen jälkeen hetken Renor Oy:n (vanha asko) tiloissa. Tällähetkellä sirkus toimii tanssilava Pesäkalliolla.

Sirkus on tarjonnut nuorille harrastajilleen myös työtä. Kesäkiertueilla ja kesätöissä on ollut mukana matkassa 20 - 25 nuorta kerrallaan. Ympäri vuoden on ohjaus-, esiintymis-, -kaluston kunnossapitotehtävissä noin 10 työntekijää. 1990-luvulla Nuokun Sirkus on tarjonnut kesätyöpaikkoja sadoille nuorille ja työllistää tällä hetkellä 5 päätoimista nuorisosirkuslaista.

Sirkus edusti Suomea YK:n Hope-tapahtumassa Wienissä 1987. Siellä se palkittiin yhtenä parhaista nuorten työpajaideoista maailmassa. Wienissä Nuokun Sirkus herätti laajaa kiinnostusta. Suomen työvoimaministeriö mainitsee matkasta raportissaan: "...urheilun ulkopuolelta saanee hakea Itävallassa vastaavaa julkisuutta saanutta ryhmää." Sirkuksen johtaja Jouko Alho nimettiin Suomen HOPE-lähettilääksi. Vuoden 1988 sirkuskiertue sai tukea työvoimaministeriöltä sekä kehittämisrahaa Hämeen- ja Kymen lääneiltä. Nykyäänkin kerhotoiminta saa tukea Lahden kaupungilta, joka vuosien aikana on kutistunut melko pieneksi. Myös liikelaitokset, Lions-Klubit ja monet muut yhteisöt ovat halunneet tukea sirkuksen tekemää laajaa nuorisokasvatustyötä. Vuonna 1987 Nuokun Sirkus sai Lahden matkailuteko palkinnon. Vuosina 1999-2003 Nuokun Sirkus oli mukana voimaa ilosta kampanjassa. Keskeisenä tavoitteena oli: "Tuottaa laitoksissa oleville ja niihin hetkenkin aikaa sidoksissa oleville henkilöille taidenautintoja". Samalla tavoitteena on pidetty; "Välittää kulttuuriviestiä, että laitoksissa otettaisiin huomioon fyysisten ja psyykkisten tarpeiden lisäksi myös kulttuuriset tarpeet sekä kehitettäisiin laitosympäristöjä esteettisemmiksi".

Tällä hetkellä Nuokun Sirkus erilaisine toimintamuotoineen on suosittu ja tärkeä osa Lahden nuorisotoimintaa. Tällä hetkellä nuoria sirkuslaisia on n. 100 lasta.

Sirkusohjelma on ollut suosittua kaikkialla ja kaikenikäisille. Esiintymisiä kertyy vuosittain useita kymmeniä. Taikureita on pyydetty esiintymään perheeseen pojan 10 vuotisjuhliin ja tasavallan päämiehen vaalitilaisuuteen. Sirkus on juhlistanut kaupunkien vuosipäivätapahtumia ja pitänyt koulujen luovan päivän tilaisuuksia. Sirkus on ollut mukana niin hiihdon MM-kisoissa kuin pohjanmaan musiikkitapahtumissakin. Sirkushuveja kaipaavat niin päiväkodit kuin vanhusten tilaisuudetkin. Nuokun Sirkus on työskennellyt niin poliisin ja raittiustoimen kanssa kouluilla kuin kabarena laivoilla ja ravintoloissa.

Alkuperäinen nelikko Jouko Alho, Kai Räikkönen, Juha Rönkkö ja Kimmo Karikorpi ovat edelleen mukana Nuokun Sirkuksen vastuuryhmässä ja vetotehtävissä. He perustivat varsinaisen kerho- ja sirkusharrastetoiminnan rinnalle erilaisia alan kokonaispalveluja tuottavan Suomen Teltta & Ohjelmapalvelu yrityksen. Nyt Suomen Teltta & Ohjelmapalvelu on jakautunut kahdeksi omaksi yritykseksi. StopTeltat Oy jossa toimii Jouko Alho, Juha Rönkkö ja Kai Räikkönen hoitavat telttapalveluita ja Kimmo Karikorpi perusti oman yrityksen nimeltä Stoppelit Oy.